Järvitaimen

Taimen muodostaa sisävesissä kahdenlaisia kantoja: paikallisia ja vaeltavia. Jako muotojen välillä on vain osittain perinnöllinen, ja siten kaikkia ns. purotaimenia ja järvitaimenia on ajateltava yhtenä lajina, jonka elintapoihin ympäristö vaikuttaa. Vaellustaipumukseen vaikuttaa ravinnon saatavuuden lisäksi kuolevuus purossa tai joessa ja vaellusalueella. Esimerkiksi voimakkaan järvi- tai merikalastuksen takia osa maailmalla tavattavissa taimen- ja lohikannoista on muuttunut kokonaan joessa eläviksi, ja Suomessakin monista alkuperäisistä taimenkannoista jäljellä on vain latvavesien paikallisia populaatioita. Purovesissä taimen alkaa tyypillisesti lisääntyä saavutettuaan 25-30 cm pituuden.

Suurissa reittivesissä, kuten Vuoksen vesistössä Saimaalla ja muilla isoilla järvillä taimen on vaelluskala. Luonnollisessa tilanteessa järviin laskevien jokien koskien sorapohjilla sijaitsevasta kutupesästä kuoriutuva poikanen viettää 2-5 vuotta koskessa, kunnes 18-40 sentin pituisena smolttiutuu ja lähtee hakemaan parempia kasvumahdollisuuksia järviltä. Järvessä taimen on eräänlainen syömäkone, joka aktiivisesti liikkuen ja etupäässä muikkua ja kuoretta syöden kasvaa niin, että ensimmäisen kesän lopulla paino on noin kilon, seuraavana syksynä 2-3 kg ja kolmen kesän jälkeen n. 4-5 kg. Järvitaimen saavuttaa maksimissaan n. 14 kg painon, ja keskimääräinen vuosittainen pituuslisäys on vähintään 8 cm.

Ensimmäisen kerran järvitaimennaaras voi palata syntymäkoskeensa kudulle n. 55-65 cm pituisena ja noin kahden kilon painoisena, mutta yksilöiden välillä on lohen tapaan vaihtelua sukukypsymiskoossa ja -iässä niin, että välttämättä vielä 70 cm pituinen taimenkaan ei ole kutenut kertaakaan. Taimennaaras tuottaa n. 1300 munaa kiloa kohti, ja munista tyypillisesti noin 5-6% selviää taimenen nollikkaiksi asti. Jokipoikasilla selviäminen seuraavaan vuoteen vaihtelee n. 30-70 % välillä. Naaraan koon kasvaessa sekä mätimunien määrä että keskimääräinen koko kasvavat. Mitä suurempi mätimuna on, sitä paremmin siitä kuoriutuva poikanen kestää epäedullisia ympäristöolosuhteita. Poikasista noin prosentti selviää smoltiksi asti, ja syönnösvaelluksen tehneistä taimenista nykyisen korkean kalastuspaineen aikana korkeintaan prosentti palaa kutemaan. Kutijoita siis tarvitaan nykyistä enemmän, jotta luonnonkierto saadaan toimimaan.

Taimenen elämään kuuluu kiinteästi siis sekä joki- että järvivaihe. Tämä tekee kalastuksen säätelystä haastavaa. Vaikka taimen palaa kudulle syntymä- tai istutuspaikalle, eivät jokialueilla tehdyt panostukset kutu- ja poikasalueiden kunnostuksiin tai pienpoikasistutuksiin takaa luonnonkierron onnistumista ja kalastusmahdollisuuksia joella, jos kaloja ei selviydy järvikalastukselta kudulle asti. Toisaalta suoraan järviin tehdyt smoltti-istutukset eivät koskaan voi tuottaa luonnossa lisääntyviä taimenia, koska kutu ei onnistu järvissä muutamia lähinnä pohjoisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämän vuoksi järviin suoraan istutettavat taimenet tulisi merkitä niin, että ne voidaan huoletta kalastaa ja ottaa saaliiksi. Rasvaväleikkauksiin ollaankin siirrytty jo suuressa osassa maata, ja rasvaevän puuttuminen on merkki, että kala on istutettu kalastettavaksi, eikä sen voi olettaa onnistuvan lisääntymään luontaisesti.

Kaikkein ongelmallisin vaihe taimenen elinkierrossa liittyy sen järvisyönnösvaiheeseen. Tällöin taimen on hyvin aktiivinen liikkumaan ja jää sen takia enemmin tai myöhemmin verkkoon, jos niitä keskeisillä syönnösalueilla on. Jos verkkokalastuksessa käytetään alle 80 mm solmuvälisiä verkkoja, jää taimen säännönmukaisesti saaliiksi ennen kuin se on saanut yhtään jälkeläistä. Samoin, jos alamitta on alle kutukoon, voi myös uistelija ottaa taimenen saaliiksi ennen kuin se on saanut jälkeläisiä.

Kalamiesten itsetunnon harmistukseksi taimen on myös helppo pyytää järvellä. Kun taimen ei ole koskaan ennen nähnyt uistinta, jää ensimmäinen, usein varsin hanakka kosketus vieheeseen yleensä myös viimeiseksi. Koskivesillä jatkuva kalastuspaine tekee taimenista varovaisempia; ainakin jos ensimmäinen viehekosketus ei koidu viimeiseksi vaan taimen saa mahdollisuuden oppia. Alamittaisten taimenten kuolevuuden minimoimiseksi on uistelussa syytä käyttää yksihaaraisia koukkuja tai vain yhtä kolmihaarakoukkua. Koskivesillä väkäsettömien perhojen käyttö alkaakin olla jo ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Ottaen huomioon taimenen nopean kasvun, on suuri sääli, että näin hieno kala, jota menneinä aikoina on myös loheksi kutsuttu, on viime aikoihin asti pyydetty käytännössä poikasena. Vielä suurempi harmistus on se, että edelleen useiden kalamiesten mielissä taimen on 30-50 sentin pituinen annoskala. Pelkästään toisenlaisella asenteella samat kalat voisivat olla 70-80 sentin pituisia, ja lähestulkoon yhtä yleisiä kuin nuo 40 cm kalat. Kilon kokoa suuremmalla taimenella on enää hyvin harvoja riittävän nopeita petoja. Biologisten tosiasioiden valossa alle viiden kilon taimenta ei voi kutsua isoksi. Ilman voimakasta kalastuspainetta viiden kilon taimenet eivät olisi edes harvinaisia.

Vuosina 2014 ja 2015 voimassa ollut 60 cm taimenen alamitta oli merkittävä askel edettäessä kohti luontaista lisääntymistä ja kestävää taimenen kalastusta, mutta valitettavasti taimenen istuttajat eivät luottaneet merkintätutkimusten tuloksiin taimenen kasvusta ja vaativat, että istukkaat pitäisi saada pyytää nopeammin ja pienempinä pois. Vuoden 2016 alusta palattiin istutetun taimenen 50 cm alamittaan, jonka vallitessa luonnonkantoja ei taimenelle tehtyjen populaatiomallien perusteella pystytä elvyttämään ja istutuksista saadaan hyvin vajavaista tuottoa.

Istutuksiin liittyy ongelmia, minkä takia näihin ongelmiin täytyy puuttua tai nykymuotoisista istutuksista luopua. Kun jokaisella taimenella on luonnonolosuhteissa oma kotikoski, seuraa tästä myös se, että jokaisessa koskessa on oma, juuri tähän koskeen perinnöllisesti sopeutunut taimenkanta. Tällainen taimenkanta osaa kutea poikasten kuoriutumisen optimaalisen ajoittumisen kannalta juuri oikeana ajankohtana ja poikasilla on jo perintötekijöissään, kuinka vältellä koskella luontaisesti esiintyviä petoja. Kun istukkaat tulevat maantieteellisesti vierailta ja aivan erityyppisiltä vesiltä ja vieläpä kymmenien vuosien kalanviljelylaitoshistorian kautta, eivät istukkaat niin sanotusti tiedä, miten uusilla vesillä tulisi toimia ja sitä kautta istukkaiden selviäminen on yleensä heikkoa. Heikko selviäminen tarkoittaa usein myös sitä, että istutuksiin kuluu enemmän rahaa kuin mitä saaliina saadaan takaisin. Usein myös istutuspoikasten kokonaispaino on isompi kuin istukkaista koskaan saatava saalis. Tilanne on pahin, jos hyvässä tarkoituksessa istutetut taimenet lisääntyvät viimeisten luonnonkalojen kanssa niin, että myös risteymäpoikasten elinkyky alenee. Näin istutuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä ja pahimmillaan arvokas alkuperäinen luonnonkanta häviää kokonaan.

Vuoksen vesistöalueen taimenistutuksissa käytetään Vuoksen vesistön yleiskantaa, jonka laitoksessa ylläpidetty emokalasto on koottu useista Vuoksen vesistön virtavesistä. Suurin osa kannan perintötekijöistä tulee Heinäveden reitin koskilta, ja esimerkiksi Pielisjoen emokalapyynti on ollut taimenen osalta käytännössä turhaa jo vuosikausia erittäin pienten nousijamäärien takia. Tulevaisuudessa edelleen jossain määrin erillisenä säilynyt Lieksanjoen taimenkanta pystyttäneen eriyttämään ns. Vuoksen sekakannasta, jotta Pielisen taimenkantaa voitaisiin tukea paikallisin istukkain. Emokalastojen elinkyky ja geneettinen monimuotoisuus ovat pitkälti riippuvaisia emokalapyyntien onnistumisesta, minkä vuoksi rasvaevällisen taimenen täysrauhoitus tuli tarpeeseen myös Vuoksen vesistössä ja etenkin Pielisellä.

Taimen tulisi lopulta nähdä samanlaisena vesien huippuriistana kuin metso on metsästäjien keskuudessa. Yksi saalismetso vuodessa kruunaa monen metsästyskauden ja samoin jo yksi 80 cm taimen vuodessa on saalis, johon kannattaa olla tyytyväinen. Kyse on kalastajien asenteista. Voitaisiinko mallia ottaa metsästäjiltä niin, ettei metsästyskautta aloitettaisi jo kesäkuussa ja ammuttaisi metsonpoikasia lentokyvyttöminä rääpäleinä? 50 cm taimen on vielä keskenkasvuinen, mutta kahden kasvuvuoden kuluttua sama kala olisi varsinainen viiden kilon homenokka. Eihän ensiharvennusmetsääkään hakata kerralla aukeaksi.

Lisäksi aivan kuten metsot eivät missään olosuhteissa muodosta sellaisia parvia kuten sorsat tai sepelkyyhkyt, ei taimeniakaan edes hyvissä oloissa ole määrättömästi. Useiden koskien osalta puhutaan enintään muutamista kymmenistä kutukaloista myös luonnollisissa olosuhteissa. Tämän vuoksi vastuuta tarvitaan ja uistelijoidenkin on ymmärrettävä, että tehokkaalla välineistöllä voidaan hyvänä päivänä pyytää puolen hehtaarin koskialueen koko vuosituotto!

Jollei kalastuksen usko vaikuttavan kalakantoihin, on Suomessa lukuisia kohteita, joissa saaliskalat säännönmukaisesti vapautetaan. Näihin kohteisiin tutustumalla voi havaita, että kala- ja saalismäärät ovat näillä kohteilla aivan toista luokkaa kuin perinteisillä korttikoskilla.

Arvokalojen kannat on pitkällisen vääristyneen kalastuksen säätelyn takia saatettu äärimmäisen uhanalaiseen tilaan. On tullut aika palauttaa taimenen arvo ”lohena”, tuona useampikiloisena kirkaskylkisenä järvien petona ja koskien valtiaana. On tullut myös aika palauttaa hauen ja muiden valkolihaisten kalojen arvo ruokakaloina. Menneiden vuosikymmenten velkaa ei saada maksetuksi muutamassa vuodessa, mutta edessä on vielä aika, jossa 40-senttisten taimenten kalastukselle naureskellaan.

Teksti: Anssi Vainikka, 2013-2016



• Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen napapiirin eteläpuolella
• Villi vaeltava taimen on kokonaan rauhoitettu sisävesissä leveyspiirin 64°00′N eteläpuolella sekä meressä seuraavin poikkeuksin:
1) Villiä meritaimenta saa kalastaa pituuspiiriltä 23°00′E itään ja sen Hankoniemen eteläisen rannikkoviivan leikkauspisteestä pohjoiseen mannerrannikkoon rajoittuvan Suomenlahden merialueen ulkopuolisilla merialueilla ennen vuotta 2019.
2) Villiä taimenta saa kalastaa purosta ja lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä.
• Rasvaeväleikatun taimenen alamitta Vuoksen vesistössä on 50 cm.
• Sellaisesta purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä, pyydetyn taimenen ylämitta on 45 cm.
• Suositeltava minimi verkon silmäkoko: 80 mm
• Suositeltava alamitta: 60 cm
• Rasvaevälliset yksilöt tulee vapauttaa koosta riippumatta
• Rasvaeväleikatut yksilöt on istutettu kalastettaviksi

T-ankkurimerkitty (merkki ei näy kuvassa) Pielisen 70 cm rasvaevällinen taimen. Nykyään istukkaat ovat rasvaeväleikattuja ja rasvaevällisten kalojen arvo on suurempi lisääntymässä kuin ruokapöydässä.

Katso myös RKTL:n tuottama hieno Villin taimenen jäljillä -dokumentti järvitaimenesta.

Lisätietoja järvitaimenesta Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen hallinnoiman Saimaan lohikalat -hankkeen internet-sivuilta.



Saimaan Lohikalayhdistys ry

Sähköposti: info(at)saimaanlohikalayhdistys.fi